Energiansäästö
Energian
säästön ensisijaisena tavoitteena on kasvihuonekaasupäästöjen
kustannustehokas vähentäminen.
Energiatehokkuuden
edistämisellä tulisi saavuttaa vähintään neljännes vuodelle 2010
arvioidusta kokonaisvähennystarpeesta. Ilmastopolitiikan lisäksi
energiaa on edelleen tärkeää säästää myös perinteisistä syistä.
Näitä ovat mm. energian saatavuuden turvaaminen, energiakustannusten
alentaminen ja muut ympäristönäkökohdat. Myös energiantuotannon
happamoittavilla päästöillä ja pienhiukkaspäästöillä on edelleen
merkitystä sille, että energiataloutta kannattaa kehittää
mahdollisimman tehokkaaksi.
Energian tuotannon haitallisten
päästöjen määrään vaikuttaa välillisesti energian kulutuksen
tehokkuus. Suomi on monissa energiansäästötoimissa ja energiankäytön
tehokkuudessa kansainvälisesti johtavia maita. Sähkön ja lämmön
yhteistuotanto, vapaaehtoisen energiansäästösopimusten kattavuus ja
energiakatselmusten järjestelmällinen toteuttaminen ovat hyviä
esimerkkejä tuloksellisesta energiansäästöstä. Energiansäästöllä
tarkoitetaan useimmiten energian käytön tehokkuuden parantamista
siten, että energian ominaiskulutus alenee. Ominaiskulutus
tarkoittaa suhteellista energiankulutusta tuoteyksikköä tai tiettyä
palvelua kohti laskettuna. Se voidaan laskea esimerkiksi
tuotetonnia (MWh/tuotetonni) tai rakennuskuutiota (kWh/m3)
kohti.
1. Astioiden pesu Kerää
kone aina täyteen astioita, äläkä jätä konetta vajaaksi. Jos
astiat ovat vain vähän likaisia voit pestä ne alhaisella
lämpötilalla.
2. Altaassa
pesu Älä
tiskaa juoksevan veden alla. Käytä vesihanoissa
vedenkulutusta säästäviä
poresuuttimia.
3.
Jääkaappi Älä
pidä ovea auki pitkiä aikoja. Pidä huoli ettei
lämpötila ole liian kuuma tai kylmä. Älä laita kuumia
ruokia jääkaappiin, koska ruoat pilaantuvat jos lämpötila nousee
yhtäkkiä ja samalla energiaa kuluu
enemmän.
4. Pakastin Älä
ahda pakastinta täyteen, koska pakastimelle voi tulla ongelmia
pakastamisessa, jos se on täynnä ja myös energiaa menee
hukkaan.
5. Ruoan
valmistus Sähkövirran voi katkaista, jo ennen kuin
ruoka on täysin kypsynyt. Vältä suuren tehon
käyttämistä. Kiertoilmauunin käyttö vähentää sähkön
kulutusta huomattavasti. Pyri käyttämään mikroaaltouunia
sähkölieden sijaan, koska se kuluttaa vähemmän
sähköä.
6.
Pyykinpesukone Pese paljon
kerrallaan. Käytä pientä tehoa jos pyykki ei ole
todella likaista.
7. Kuivausrumpu ja
-kaappi Vältä vaatteiden turhaa
kuivaamista. Käytä konetta vain kun se on
täynnä.
8. Huoneiden
lämmitys Käytä mahdollisimman pientä
lämpötilaa. Autotallissa voit pitää todella alhaista
lämpötilaa. Tiivistä ovet ja ikkunat, ettei lämpö
karkaa. Takan käyttö on myös suositeltavaa ja
edullista.
9. Sauna Älä jätä päälle turhaan, jos et käytä
sitä. Mitä vähemmän lämpöä käytät sitä vähemmän
sauna kuluttaa sähköä.
10.
Valaistus Sammuta valo huoneista missä sitä ei
tarvita. Käytä säästölamppuja, jos on
mahdollista.
11. Televisio Älä
jätä televisiota valmiustilaan.
|