EU:n päästökauppa

 EU:n päästökaupan lähtökohdat

Kioton ilmastokokouksessa vuonna 1997 asetettiin teollisuusmaille tavoitteet vähentää
kasvihuonekaasujen päästöjä vuosina 2008—2012. Tavoitteen toteuttamiseen voidaan käyttää myös Kioton mekanismeja.

Kioton mekanismit ovat:

·        yhteistoteutus (Joint Implementation, JI),

·        puhtaan kehityksen mekanismi (Clean Development Mechanism, CDM) ja

·        päästökauppa (Emissions Trading, ET).

Yhteistoteutuksessa teollisuusmaa rahoittaa kasvihuonekaasujen päästöjä vähentäviä tai lisääviä hankkeita toisessa teollisuusmaassa, käytännössä useimmiten siirtymätalousmaassa. Samalla teollisuusmaa saa siirtää käyttöönsä hankkeesta saatuja päästövähennysyksiköitä.

Esimerkiksi Suomi on rahoittanut Virossa tuulipuiston rakentamista ja kaukolämpölaitosten uudistamista biopolttoaineelle sopiviksi. Suomi voi käyttää hankkeesta saadut päästövähennykset hyväkseen täyttäessään Kioton pöytäkirjan velvoitettaan.

Puhtaan kehityksen mekanismissa teollisuusmaa rahoittaa päästövähennyshankkeita tai lisääviä hankkeita kehitysmaassa ja saa näin ollen siirtää käyttöönsä hankkeesta saadut päästövähennykset. Hankkeiden tulee samalla edistää kestävää kehitystä kohdemaassa.

Suomi on tukenut pienvesivoimalaa Hondurasissa ja voi näin käyttää tästä saadut päästövähenemät hyväkseen täyttäessään Kioto-velvoitettaan. Puhtaan kehityksen mekanismi käynnistettiin muita mekanismeja aikaisemmin jo vuonna 2001.

Mekanismien käytöllä pyritään suuntaamaan toimenpiteet sinne, missä niiden toteuttaminen on edullisinta. Näin tasataan ilmastovelvoitteiden toteuttamisesta aiheutuvia kustannuksia.

EU:n päästökauppa ja Kioton pöytäkirjan mukainen päästökauppa

Päästökauppa on yksi ilmastopolitiikan käytännön toteutuksen väline ja ohjauskeino. Päästökauppaa on kahdenlaista: EU:n päästökauppa (alkoi vuoden 2005 alussa) ja Kioton pöytäkirjan mukainen päästökauppa.

EU:n päästökauppa on EU:n keino toteuttaa Kioton ilmastosopimusta. EU:n päästökauppa koskee hiilidioksidipäästöjä.

Päästökauppa tarkoittaa, että yritykset, joita päästökauppa koskee, voivat ostaa päästöoikeuksia sieltä, missä päästöjen vähentäminen on edullisempaa. Kukin päästökauppaan kuuluvat tuotantolaitos saa viranomaisilta päästöluvan (energiamarkkinavirastolta) ja päästöoikeudet (valtioneuvostolta).

Päästökaupan ideana on se, että siihen kuuluvat maat voivat ostaa päästöoikeuksia mailta, joilta niitä jää yli. Maat voivat myös toteuttaa projekteja kehitysmaissa ja siirtymätalouden maissa ja ”ansaita” päästöoikeuksia. Niitä ne voivat käyttää osana päästöjen vähentämisvelvoitteitaan. Maat voivat antaa myös muiden toimijoiden käydä päästökauppaa tai toteuttaa päästöjä vähentäviä hankkeita.

Päästökauppa koskee teräs-, sellu- ja paperi-, sementti-, kalkki-, lasi- ja keraamista teollisuutta, öljynjalostamoja, koksaamoja sekä yli 20 megawatin (MW) polttolaitoksia.

Päästökaupan vaikutus yritystoimintaan

Päästökauppa vaikuttaa monella tavalla yritysten toimintaan. Se vaikuttaa myös maiden väliseen kilpailutilanteeseen. Yritykset joutuvat ottamaan huomioon, onko päästöoikeuksia saatavissa, kun ne pohtivat mm. investointejaan ja sijoittautumistaan. Päästöoikeuksista on tulossa uusi tuotannontekijä.

Päästökauppa nostaa energian hintaa ja sitä kautta tuotantokustannuksia. Tämä näkyy myös kuluttajille.

Suomen päästökauppa